Pimp My Run -Screening

November 2, 2017

 

Pimp My Run -screening on henkilökohtaisten ominaisuuksien kartoitus juoksutekniikan ja -tehokkuuden parantamiseksi heikkouksien ja kireyksien korjaamisen kautta.

Tausta:

Pimp My Run –juoksutekniikkakursseilla pyritään kehittämään yleistä juoksutekniikkaa,
koordinaatiota sekä lihaskuntoa – ja luonnollisesti korjaamaan virheitä ja vääristymiä
juoksutekniikassa. Osa juoksutekniikan ongelmista juontuu kuitenkin esimerkiksi
lihasepätasapainosta sekä lihaskireyksistä eri puolella kroppaa, eikä niiden korjaaminen
kokonaisuutena ole aina mahdollista tekniikkakurssin aikana. Tämän johdosta olemme
kehittäneet paketin, jonka avulla voidaan kartoittaa jokaiselle henkilökohtaisia
juoksukykyisyyteen vaikuttavia asioita ja löytämään ne tärkeät asiat, joihin erityisesti tulisi
tukiharjoittelussa ja tekniikan parantamisessa keskittyä!


Sisältö:

 

Pimp My Run –Screening on pienryhmissä toteutettava kartoitus, jossa käydään läpi
eri osioita sisältäen lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta sekä tietysti juoksutekniikkaa.
Jokaisen kohdalta tulokset ja huomiot kerätään tuloskorttiin, jonka avulla on helppo tehdä
päätelmät siitä, mitä ominaisuuksia tulisi erityisesti kehittää tai korjata. Lisäksi tuloskortin
avulla voidaan parhaimmillaan pystyä yhdistelemään asioita lihaskunnon/liikkuvuuden
puutteista suoraan juoksutekniikkaan – ja päinvastoin. Tuloskortti jää luonnollisesti
osallistujalle itselleen.


Aika ja paikka:

Pimp My Run –Screening tilaisuuksia järjestetään sopivin väliajoin
pienryhmissä ja näistä tilaisuuksista tiedotetaan erikseen. Jos et pääse mukaan seuraavalle kerralle, voit ilmoittaa kiinnostumisesta tällä kaavakkeella, niin saat varmasti tiedon seuraavasta Screening-kerrasta. Lisäksi Pimp My Run –Screening on mahdollista myös henkilökohtaisella ajalla, jolloin päästään jo samalla kerralla pureutumaan tarkemmin ongelmakohtiin ja niiden korjaamiseen.

 

Seuraava tilaisuus:

 

28.11.2017 klo 18.00.

 

Hinta ja ilmoittautuminen:

 

Hinta on 75 euroa. Ilmoittaudu lomakkeella. Kelpuutamme maksutavoiksi maksukorttien, osamaksujen ja laskun ohessa kaikki liikuntaetuudet. Otamme mukaan yhdeksän ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Please reload

Kuumimmat

Tutustu alkusyksyn 2019 valmennustarjontaan

August 18, 2019

1/4
Please reload

Tuoreimmat